8. heinäkuuta 2015

Paholaisenkakku & kahvittelua

Isoveljeni synttärit olivat viime viikolla, ja päätin tehdä lahjaksi kakun. Olen ollut töissä kahvilassa viime viikkoina. Työ on tosi kivaa, koska saan leipoa välillä tiskien tiskaamisen ohessa. Siellä tein kahvilan ohjeella paholaisenkakkua, joka vaikutti mielestäni maukkaalta. En muistanut sitten kotona ohjetta ulkoa. joten päädyin soveltamaan käyttämällä vanhan Hyvää pataa-kotsankirjani suklaakakkureseptiä.

Työpaikalla laitoin kakun väliin mangososetta, mutta nyt korvasin sen vadelmahillolla. Päälle laitoin hieman väriä tuomaan sulatettuja pakastevadelmia tämänkesäisten vadelmien kypsymistä odotellessa. Jos ei ole marjoja tai muita koristeita, suosittelen koristelemaan kakun kokonaan haarukalla tehdyillä kiekuroilla. Lopputulos maistui niin ihanalta, että kyllä tälläkin ohjeella kannattaa tehdä jatkossa! Itselläni on tosin vielä opeteltavaa siinä, ettei uunin luukkua kannattaisi pahemmin availla ennen kuin on varma, että kakun ei tarvitse kypsyä enää kauaa, sillä vaarana on kakun laskeminen. Kakun nimen alkuperästä en muuten tiedä. Ehkä kakku on niin hyvää, että sitä on pidetty paholaisen asettamana houkuttimena?:D



Paholaisenkakku

Pohja:
150 g margariinia
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl kaakaojauhetta
2 1/4 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:
1 kananmuna
1 dl sulatettua voita
6 rkl kaakaojauhetta
n. 400 g tomusokeria

Väliin:
1/3 osaa kuorrutteesta
vadelmahilloa

Päälle:
2/3 osaa kuorrutteesta
vadelmia
suklaarouhetta

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka (halkaisija 24 cm). Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Yhdistä leivinjauhe, kaakaojauhe ja vehnäjauhot. Vatkaa munat, sokeri ja vanilliinisokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu rasva sekä kuivat aineet siivilän läpi munavaahtoon ja sekoita kaapimella tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan.

Paista kakkua uunissa 20-30 minuuttua uunin tehokkuudesta riippuen. Kokeile paistamisen loppuvaiheessa kakun keskustaa coctailtikulla; jos tikkuun jää taikinaa, kakku ei ole vielä kypsä.

Paistamisen aikana voit tehdä kuorrutteen. Sulata voi ja anna jäähtyä. Riko kananmuna astiaan ja sekoita joukkoon kaakaojauhe ja osa tomusokerista. Kun voi on jäähtynyt, kaada se seokseen. Lisää loput tomusokerit, ja tarkista maku. Kuorrutteen tulisi maistua hieman suklaiselta, ei pelkältä sokerilta. Koostumuksen olisi hyvä olla kunnolla paksua, jottei se valu. Tomusokeria ei siis kannata säästellä.

Kun kakku on tullut uunista, anna sen jäähtyä. Sen jälkeen voit leikata sen kahteen osaan. Jos kakku oli hieman liikaa uunissa ja se on päässyt kuivahtamaan, voit kostuttaa pohjaosan maidolla. Levitä kerros vadelmahilloa pohjan päälle ja 1/3 kuorrutteesta vadelmahillon päälle. Nosta kakun kansiosa pohjan päälle. Kuorruta ensin reunat ja sitten päällinen. Reunojen kuottuttamisessa on hyvä käyttää apuna esimerkiksi veistä. 

Tee haarukalla reunoille kiemuraista kuvioita, ja nosta vadelmat koristeeksi kakun keskelle. Koko komeuden päälle voit vielä ripotella suklaarouhetta. Nosta kakku kuorrutteineen jähmettymään hetkeksi jääkaappiin ennen tarjoilua.



Viikonloppuna herkuteltavaa riitti muutenkin, sillä sunnuntaina oli sukulaiseni kakkosrippijuhlatilaisuus. Vieraat saivat herkutella mansikka-, porkkana- ja sacherkakulla. Nam!


 Juhlittavan sukulaisen isä, Fred Skymberg, pitää valokuvauksesta ja on siinä hyvin ammattimaisella tasolla, joten sain poseerata hänen mallinaan. Tässä hieman päivän kuvasatoa:



Sain rekvisiitaksi päivänvarjon. Sunnuntaina olikin tosi kuuma päivä! Katsotaan nyt, uusiutuuko viikonlopun helleaalto enää tänä kesänä. Hyviä loppukesiä kaikille:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!